lauantai 27. elokuuta 2016

MITÄ MÄ TEEN


Nyt tänä aikana ku oon ollut Washingtonissa, oon ollut aika paljon yksin kotona, koska host-perhe on töissä päivisin eikä koulu oo vielä alkanut. Mä oon kävelly ympäriinsä tässä asuinalueella, viettänyt enemmän kuin ikinä aikaa koirien kanssa, käynyt juoksemassa sekä katsonut Kardashian-maratoneja TV:stä.

Silloin kun mun host-perhe on on ollut kotona, ollaan käyty Portlandissa, Oregonissa, koska se on ihan tässä Vancouverin vieressä, joen toisella puolella. Ollaan käyty mm. shoppailemassa ja Apple-storessa, koska mun puhelin päätti ettei uusi liittymä toimi siinä. Onneksi kiltit myyjät siellä huomasivat vian ja sain uuden täysin saman puhelimen veloituksetta. 


Eilen näin myös tanskalaista vaihtaria, Carolinea, ja käytiin leffassa. Meidän piti mennä kattoo Mike and Dave need wedding dates, mutta koska Caroline on 16 ja leffa K17 ja nää oikeesti kattoo henkkarit leffaan mentäessä, ei päästy sinne vaan mentiin sittenki kattoo Ghostbusters toiseen teatteriin. Se teatteri oli tosi jännä, siellä oli sohvat niinkuin olohuoneessa ja sinne pystyi tilata ruokaa, niinku ihan pihviäkin, leffasyötäväksi. Se oli uutta.

Koulu alkaa ensi keskiviikkona, mutta cross country alkaa jo ensi maanantaina. Se jännittää vähän. En oo ihan varma mihin mun pitää mennä ja mitä pitää olla mukana mut kyllä tästä selvitään. Mun koulu vaikuttaa tosi kivalta, eikä se oo ihan niin sokkeloinen ku voisi olla. Plus, onneksi siellä on mun lisäks ainakin kaksi muuta vaihtaria, joten uskon ettei mun tarvi olla yksin. 

aaaaa, jännittää

keskiviikko 24. elokuuta 2016

NEW YORK & ENSIMMÄISET PÄIVÄT HOST-PERHEESSÄ


Oon ollu Jenkeissä nyt about viikon ja siinä ajassa on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä. Lähtöpäivänä 16.8. oltiin aamulla lentokentällä ja viimeisten halien, itkujen ja hyvästien jälkeen oli aika jättää Suomi taakse seuraavaksi (vajaaksi) vuodeksi. Lentokentällä tai lennoilla ei onneksi käynyt aika pitkäksi, kun tutustuin heti uusiin kivoihin ihmisiin.


New Yorkiin saavuttiin pari tuntia myöhässä aikataulusta, mutta se ei haitannut. Oli ihan sairaan siistiä viimein olla siellä, melkein vuoden odotuksen jälkeen. Newarkin kentältä me suunnattiin läheiselle lentokenttähotelille ja meille jaettiin huoneet. Mun huoneessa oli mun lisäksi yksi norjalainen ja yksi hollantilainen tyttö. Vaikkein ehtinyt heihin sen enempää tutustua, vaikuttivat he tosi mukavilta!

Ensimmäisenä aamuna meillä oli aamulla luento ja sitten bussi kuljetti meidät Upper Manhattanille. Käytiin Central Parkissa, mentiin ottamaan taiteellisia kuvia On the top of the rockille ja käveltiin Times Squarella. Toinen päivä myös alkoi luennolla ja sitten bussilla oli suuntana tällä kertaa Lower Manhattan. Vikana päivänä meillä oli piknik Central Parkissa ja käytiin shoppailemassa New Jerseyssä Outlet-mallissa. 


Lauantaina oli odotettu päivä, jolloin lennettiin isäntäperheisiin. Meidän lento meni ensin Newarkista Phoenixiin ja sieltä Portlandiin. Portlandissa kentällä oli vastassa isäntäperhe ja aluevalvoja ja oli tosi oikeastaan sanoinkuvaamaton fiilis päästä viimein perheeseen. Nää on tosi mukavia, eikä mua hukuteta liikaa turhiin sääntöihin. Mulla on kiva huone, johon sain itse valita työpöydän ja saan sisustaa muutenkin miten haluan, ei sillä että mun enää edes tarvitsisi.

Mutta joo, tähän mennessä kaikki on mennyt juuri niin kuin pitääkin. Koulu alkaa 31.8 ja kävin eilen host-äidin kanssa ilmoittautumassa eri tunneille. Oon senior ja vähän jännittää, onko jotkut aineet vähän liian vaikeita mulle, mut kyl mä selviän! 

maanantai 15. elokuuta 2016

HUOMENNA (TÄNÄÄN)

Apua. Oon viimein saanu pakattua ja etittyä kaikki tarvittavat paperit ja hyvästeltyä kaverit. Lähtö on siis tänään, 16.8.2016. Tän postauksen piti ilmiintyä edellisen vuorokauden puolella mutta enpäs pakkaamisen lomassa ehtinyt kirjoittaa.

Tää tiistai oli mun viimeinen päivä Suomessa vähään aikaan. Näin sekä Jennaa, Telmaa että Sohvia, Roosaa ja Jellaa. Kävin myös koulussa kansliassa, kun aamulla huomasin viime vuoden todistuksen puuttuvan. Oli ihan tosi kiva nähdä kaikki tärkeet ihmiset vielä kerran ennen lähtöä. Sunnuntaina meillä oli kotona päivällinen, jonne tulivat isovanhempani ja ne oli kai vähän niin kuin mun läksiäiset.

Mun tunnetila on tällä hetkellä tosi sekava. Oon superinnoissani tulevasta vuodesta mutta samalla mua jännittää paljon enkä saa asioita käsiteltyä mielessäni. Mutta tänään, vajaan kymmenen tunnin päästä mun lento Helsingistä nousee ja seikkailu alkaa!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

BUDAPEST // TJ6


3.8.2016 aamulla oli lähtö Budapestiin, ja se olikin viimeinen lomamatka ennen vaihtoa! Menin siis kaverini Telman ja tämän isän ja hänen naisystävänsä kanssa viikoksi seikkailemaan kaupunkiin. Käytiin veneajelulla Tonavassa, eläintarassa, vesipuistossa, shoppailemassa ja katselemassa ja valokuvaamassa sekä Budan että Pestin ihmeitä. Myös säät suosi meitä ja joka päivä olikin yli 25 astetta lämmintä ja aurinkoista.

Nyt juuri Unkarista kotiuduttua huomaa päivälaskurin näyttävän alle viikkoa. En ole vielä edes miettinyt mitä pakkaan tai ostanut tuliaisia. En myöskään ole vielä saanut lentolippuani Suomesta Jenkkeihin ja se on totta puhuen vähän kuumottavaa (explorius sanoi sähköpostissa joskus niiden tulevan noin viikko ennen lähtöä ja nyt odotan niitä kuin kuuta nousevaa). Myös kavereita ja sukulaisia pitäisi nähdä.

Musta tuntuu nyt tänään siltä, että viimein älyää lähdön koittavan pian. Kaverini Molly lähti tänään kohti Jenkkilää ja Kaliforniaa. Nyt vasta älyää, että kaikki on todellista. Mä oikeasti lähden. Ja siihen on alle viikko.