lauantai 27. elokuuta 2016

MITÄ MÄ TEEN


Nyt tänä aikana ku oon ollut Washingtonissa, oon ollut aika paljon yksin kotona, koska host-perhe on töissä päivisin eikä koulu oo vielä alkanut. Mä oon kävelly ympäriinsä tässä asuinalueella, viettänyt enemmän kuin ikinä aikaa koirien kanssa, käynyt juoksemassa sekä katsonut Kardashian-maratoneja TV:stä.

Silloin kun mun host-perhe on on ollut kotona, ollaan käyty Portlandissa, Oregonissa, koska se on ihan tässä Vancouverin vieressä, joen toisella puolella. Ollaan käyty mm. shoppailemassa ja Apple-storessa, koska mun puhelin päätti ettei uusi liittymä toimi siinä. Onneksi kiltit myyjät siellä huomasivat vian ja sain uuden täysin saman puhelimen veloituksetta. 


Eilen näin myös tanskalaista vaihtaria, Carolinea, ja käytiin leffassa. Meidän piti mennä kattoo Mike and Dave need wedding dates, mutta koska Caroline on 16 ja leffa K17 ja nää oikeesti kattoo henkkarit leffaan mentäessä, ei päästy sinne vaan mentiin sittenki kattoo Ghostbusters toiseen teatteriin. Se teatteri oli tosi jännä, siellä oli sohvat niinkuin olohuoneessa ja sinne pystyi tilata ruokaa, niinku ihan pihviäkin, leffasyötäväksi. Se oli uutta.

Koulu alkaa ensi keskiviikkona, mutta cross country alkaa jo ensi maanantaina. Se jännittää vähän. En oo ihan varma mihin mun pitää mennä ja mitä pitää olla mukana mut kyllä tästä selvitään. Mun koulu vaikuttaa tosi kivalta, eikä se oo ihan niin sokkeloinen ku voisi olla. Plus, onneksi siellä on mun lisäks ainakin kaksi muuta vaihtaria, joten uskon ettei mun tarvi olla yksin. 

aaaaa, jännittää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti