Löydettiin Portlandista ehkä söpöin talo ikinä ja päätettiin et muutetaan sinne asumaan.
Viimesen viikon aikana kävin kävelee ympäriinsä sekä Portlandissa naapuriosavaltiossa Oregonissa, sekä Salt Lake Cityssä Utahissa. Rakastan isoja kaupunkeja ja niissä ympäriinsä kävelyä ja niin edelleen. Ja molemmile kaupunkipäiville sattui sopiva (ei sateinen) sää. Nautin.
Keskiviikkona meillä oli koulussa 2 hour early release, joten suoraan koulusta suuntasin kahden kaverini kanssa Portlandiin. Tavoitteena oli löytää skandinavinen kauppa ja Urban Outfitters. Mutta kuinkas sattuikaan, tää skandikauppa olikin Mainen Portlandissa ja Downtownissa oli juuri tapahtunut kaasuräjähdys jossain liikkeessä, ja siellä oli tiet suljettu ja niin myös kaikki kaupat, Urban Outfitters mukaan lukien. Ei siinä mitään, käveltiin sillan yli toiselle puolelle kaupunkia ja löydettiin ihan sikana kivoja kauppoja ja taloja ja vaikka mitä. Lisäksi toisen mun kaverin äiti työskentelee arkkitehtina yhdessä kaupungin korkeimmista rakennuksista ja päästiin sinne 23. kerrokseen katsomaan kaupunkia ylhäältä käsin ja oli ihan tosi siisti. Oon ihan rakastunut Portlandiin.
Torstaina otin vapaata koulusta ja ajettiin host-porukoiden ja isovanhempien ja host-äitin siskontytön kanssa Salt Lake Cityyn Utahiin. Host-äitin nephew on siis lähdössä missionille Ruotsiin, joten siellä oli koko suku paikalla häntä hyvästelemässä. Yritin jopa opettaa hänelle ruotsia, mutta ei ihan tainnut onnistua, tai jos onnistui, osaa hän nyt tilata ruotsiksi lihapullia.
Farewell-tapahtuman lisäksi vietettiin paljon aikaa sukulaisten kanssa ja perjantaina käveltiin ympäriinsä Salt Lake Cityssa, mikä oli ihan hauskaa. Henkilökohtaisesti kyseinen kaupunki ei yltänyt suosikkeihin, mutta oli silti tosi jees. Maanantaina ajettiin takaisin Vancouveriin, ja voin sanoa että kaksi 12h automatkaa lyhyen ajan sisään ei ollut mun elämän suurin nautinto. Matkalla oli tosin tosi hienoja vuoria ja maisemia ja auringonlasku, joten ehkä en valita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti